Aamun tekniikkatunnit tanssipajoille

Tanssijat aloittavat päivän treenaamalla tekniikkaa. Iltapäiväisin on oman pajan opetusta. Kun ilmoittaudut Life-leirin tanssipajoihin, valitset oman iltapäiväpajasi lisäksi tanssin tekniikkatunnin. Aamun tekniikkatunniksi voi valita nykytanssin tai baletin. Kummastakin löytyy eri tasoisia ryhmiä.

Tekniikkatunnit ovat tärkeä ja oleellinen osa tanssinharrastusta. Niillä keho lämmitellään ja avataan päivän haasteisiin. Tekniikkatunneilla keskitytään tanssin perusteiden hiomiseen. Samalla leirisi anti on monipuolinen ja saat oppia kahdelta eri opettajalta.

Voit valita aamun tekniikkatunnin oman tasosi ja aikaisemman harrastustaustasi tai kiinnostuksesi mukaan riippumatta siitä, minkä iltapäiväpajan olet valinnut.

tekniikkatunnit 1

Kuva: Sami Valkonen

Tietoa lajeista

Baletti on kaikille tanssijoille hyödyllinen laji, jonka avulla saadaan perustietopaketti tanssitekniikasta. Tunneilla opetellaan kehon kannatusta, ojennusta, aukikiertoa, notkeutta, koordinaatiota, hyppyjä, piruetteja ja turvallista ja terveellistä tapaa treenata oman kehon valmiuksia käyttäen. Baletin asennot, liikkeet ja terminologia luovat perustan useille muille tanssilajeille. Baletin tekniikka ja tyyli ovat perinteikkäitä ja baletin maailmaan on helppo ihastua!

Nykytanssi on yleisnimitys erilaisille tämän hetken taidetanssilajeille, ja nykytanssin tekniikkatunnin sisältö vaihtelee opettajan mukaan. Tunneilla opetellaan kehon käyttöä monipuolisesti, harjoitellaan ajatuksen ja liikkeen yhdistämistä, painovoiman käyttöä ja tanssin perusteita kuten kehonhallintaa, ojennusta, voimaa ja notkeutta sekä liikkumista tilassa. Nykytanssin avulla pääset nopeasti liikkeelle ja kasvattamaan oman kehon ilmaisuvoimaa!

 

Baletin alkeet on hyvä valinta esimerkiksi show/hiphop alkeet -pajalaisille, joilla ei ole aikaisempaa tanssikokemusta tai niille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta juuri baletista.

Baletin keskitasolla baletin perusteet ovat jo tuttuja. Tunti sopii oppilaille, jotka ovat harrastaneet balettia muutaman vuoden tai jotain toista tanssilajia useita vuosia.

Baletin jatko on niille, jotka ovat tanssineet balettia monta vuotta. Tunnilla haastetaan ja hiotaan omaa tekniikkaa sekä mahdollisesti treenataan balettin variaatioita ja kärkitossutekniikkaa.

 

Nykytanssin alkeet on hyvä valinta esim. show/hiphop alkeiden pajalaisille, joilla ei ole aikaisempaa tanssikokemusta tai niille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta nykytanssista.

Nykytanssin keskitaso sopii hyvin yhteen esim. Ideasta tanssiksi -pajaan osallistuville sekä niille streetpajoihin osallistuville, jotka ovat tanssineet muutaman vuoden.

Nykytanssin jatkotasoa suosittelemme useita vuosia tanssia harrastaneille, esimerkiksi Broadway Jazz jatko -pajalaisille.

 

Aamutuntiryhmät ja opettajat Life-leirillä 2015

Baletti alkeet - Johanna Halén

Baletti keskitaso - Jane Raidma

Baletti jatko - Loreen Fajgel


Mari Mäkelä: nykytanssi jatko

Tuire Colliander: Nykytanssi keskitaso

Anniina Koski: Nykytanssi alkeet

 

Yhteystietomme

Suomen Ev.lut. Kansanlähetys
Nuorten Maailma
Opistotie 1, 12310 RYTTYLÄ Vaihde: 019 77 920

Työntekijämme

Tue työtämme

Tilaa rukouskirjeemme

Nuorten Maailma verkossa